Vaalimaan rajanylityspaikka

Vaalimaan rajanylityspaikan ilmakuva

Vaalimaan rajanylityspaikka avattiin vuonna 1958. Vaalimaa-Torfjanovka oli avautuessaan ensimmäinen maantieliikenteen rajanylityspaikka Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Rekkaliikenne Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi Vaalimaan kautta toukokuussa 1961 ja kansainväliselle kauttakulkuliikenteelle raja avattiin heinäkuun alussa 1962. Liikenne kasvoi nopeasti ja vuodesta 1965 alkaen Vaalimaan rajanylityspaikka on toiminut läpi vuoden. Vuonna 1991 passintarkastus siirtyi poliisilta Rajavartiolaitokselle ja Vaalimaalla siirryttiin ympärivuorokautiseen aukioloon 1.5.1993.

Vaalimaan rajanylityspaikka

Vaalimaan rajanylityspaikan päärakennus rakennettiin vuonna 1996 ja sitä laajennettiin vuosina 2005–2006. Vuonna 1999 rakennettiin rekkojen läpivalaisulaite, jota sittemmin on päivitetty vastaamaan nykyajan teknisiä vaatimuksia. Raskaan- ja henkilöliikenteen eriyttäminen valmistui joulukuussa 2014, ja samalla otettiin käyttöön raskaalle liikenteelle rajanylitysajan ennakkovarausjärjestelmä. Vuonna 2014 Vaalimaan rajanylityspaikan kautta kulki reilut 1,4 miljoonaa ajoneuvoa ja 3,08 miljoonaa matkustajaa.

 

Kaakkois-Suomen rajavartiosto  Vaalimaan tulli
Vaalimaan rajatarkastusasema  Vaalimaantie 2990
Vaalimaantie 2990  49930 Vaalimaa
49930 Vaalimaa  
puh. 0295 422 200  puh. 0295 5200 (vaihde)
fax 0295 411 513