rajaliikenne.fi
Kaikki kaakkoisrajan liikenteestä
Finnish language
rajaliikenne.fi
Kaikki kaakkoisrajan liikenteestä
Finnish language

Vaalimaan rajanylityspaikka

Ilmakuva Vaalimaan rajanylityspaikasta

Vaalimaan rajanylityspaikka avattiin vuonna 1958. Vaalimaa-Torfjanovka oli avautuessaan ensimmäinen maantieliikenteen rajanylityspaikka Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Rekkaliikenne Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi Vaalimaan kautta toukokuussa 1961 ja kansainväliselle kauttakulkuliikenteelle raja avattiin heinäkuun alussa 1962. Liikenne kasvoi nopeasti ja vuodesta 1965 alkaen Vaalimaan rajanylityspaikka on toiminut läpi vuoden. Vuonna 1991 passintarkastus siirtyi poliisilta Rajavartiolaitokselle ja Vaalimaalla siirryttiin ympärivuorokautiseen aukioloon 1.5.1993.

Vaalimaan rajanylityspaikan rakennus

Vaalimaan rajanylityspaikan päärakennus rakennettiin vuonna 1996 ja sitä laajennettiin vuosina 2005–2006. Vuonna 1999 rakennettiin rekkojen läpivalaisulaite, jota sittemmin on päivitetty vastaamaan nykyajan teknisiä vaatimuksia. Raskaan- ja henkilöliikenteen eriyttäminen valmistui joulukuussa 2014, ja samalla otettiin käyttöön raskaalle liikenteelle rajanylitysajan ennakkovarausjärjestelmä. Vuonna 2014 Vaalimaan rajanylityspaikan kautta kulki reilut 1,4 miljoonaa ajoneuvoa ja 3,08 miljoonaa matkustajaa.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto Vaalimaan tulli
Vaalimaan rajatarkastusasema Vaalimaantie 2990
Vaalimaantie 2990 49930 Vaalimaa
49930 Vaalimaa
puh. 0295 422 200 puh. 0295 5200 (vaihde)
fax 0295 411 513